sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Sunnuntaitoimia: viherkasvien uudistus

Vaikka tama viikko oli virallisesti lomaviikko, olen ollut todella kiireinen koko viikon. Paasin maanantaina aloittamaan uudessa tyossani, tiistaina jouduin matkustamaan junalla ympari maata uuden passin perassa, ja loppuviikosta siivosin koko asunnon katosta lattiaan. Ehdin aloittamaan myos uuden kasityoprojektin, lapparisuojan, joka on nyt viimeistelya vaille valmis. Tuosta myohemmin!

Sunnuntain kunniaksi ajattelin jakaa jo pitkaan liian pienissa ruukuissa sinnitelleet viherkasvini. Kyseessa olivat viirivehka ja anopinkieli, jotka olivat vielakin ostoruukuissaan viela nain muutaman kasvuvuoden jalkeen. Ostan yleensa huonekasvini pienina, joten ruukkujen vaihto isompaan ei tuota ongelmia. Nama molemmat kasvit olivat kuitenkin jo 18 sentin ruukussa, joten vaihto ja jakaminen oli lykkaantynyt moneen kertaan.

Jaoin ensin anopinkielen, ja ruukku oli odotetusti aivan toivottoman taynna juuria. Laskin etta olisin voinut jakaa kasvin seitsemaan osaan, mutta paatin pitaa jokaisessa ruukussa ainakin kaksi lehtiruusuketta. Viirivehkan jakaminen oli mutkikkaampaa kuin paakkuisen anopinkielen, koska ruukku oli aariaan myoten taynna juuria. Leikkasin kasvin julmasti keskelta kahtia, ja tulokseksi jai kolme hyvankokoista kasvia. Laitoin ylimaaraiset kasvit jakoon facebook-kirppikselle, koska yksi molempia on riittavasti minulle!

Ennen jakoa: kaksi selkeasti ylikasvanutta puskaa.

Jaon jalkeen: sain hakea lisaa isoja ruukkuja, kun kasvit olivatkin isompia kuin mita ajattelin.

Lopputulos: nama kasvit pitaisi saada annettua pois.

Multia vaihtaessani tarkistin myos farmini tilanteen: vain parissa viikossa, pienista taimista on tullut jo hyvankokoisia kasvinalkuja. Taimet eivat suuttuneet ruukkujen vaihdosta, vaan kasvavat hyvaa tahtia. Kunhan saan extrakappaleet annettua tai vaihdettua pois, aion istuttaa seuraavan eran, johon kuuluu muun muassa tomaatti, paprika, chilipaprika ja kerasalaatti. Parvekepuutarha siintaa jo selkeana mielessa! Toivottavasti lampotilat lahtevat nopeasti nousuun, koska pian en enaa mahdu asuntooni kasveineni!



Ruukkukokoelma sekalaisia yrtteja: muoviruukut annan pois, mutta saviruukut paasevat kesalla parvekkeelleni.

Kuvassa ruohosipuli, basilika ja korianteri. Pienia taimia on kiva seurata, kun ne kasvavat niin nopeasti!

Ilokseni huomasin myos etta kaktuslautasella menee hyvin. Siemenpussissa ei ilmoitettu itavyysprosenttia, joten kylvin noin kolmasosan pussin sisallosta. Nyt kolmisen viikkoa myohemmin astiassa nayttaisi olevan parisenkymmenta kaktuksen alkua. Viime kerralla kasvatusta yrittaessani pussissa oli vain kahdenlaisia siemenia, mutta talla kertaa taimissa nayttaisi olevan enemman variaatiota. Aika nayttaa millaisia kaktuksia naista tulee! Harmikseni luin netista, etta taimien kasvamiseen voi menna jopa puoli vuotta, ennen kuin ne tulisi istuttaa omiin ruukkuihinsa. Pitanee vain odottaa, vaikka tekee jo mieli lajitella pikkukaktuksia pieniin saviruukkuihin!

Kaktusfarmi ja pienet taimet sirkkalehtineen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti